Minä kuulun siihen porukkaan, joka (
Haluaisitko sinä kuvaukseen?
Alla on muutamia vinkkejä kuvaukseen tulevalle
Kuvaukseen voitte tulla tietysti myös parin kanssa. Kuvaushintaan sisältyy kaksi (2) kappaletta korkeatasoista kuvatiedostoa joten saatte vaikkapa molemmat omat kuvat! Kuvatiedostoista pystytte tekemään haluamianne printtejä, haluamassanne paikassa. Lisäksi saadessani luvan käyttää kuvia sivuillani, saatte kaikki tekemäni nettikuvat luonnollisesti myös nettikokoisina itsellenne.
Lisäkuvia on tietysti mahdollista tilata erillisen hinnaston mukaisesti.
Kuvausta ei siis kannata varata samalle päivälle vanhojentanssien kanssa. Miksi? Koska sinulla on kiire, mahdollisella kuvausparillasi on kiire ja oikeastaan sinun pitäisi olla jo jossain muualla kuvauksen aikana. Parhaat kuvat saamme kun Sinulla on aikaa rauhoittua ja keskittyä. Mikäli olet varannut koemeikkiä tai -kampausta -kuvataan mielummin silloin!
Kuvauvauspäivänä -valmistaudu kaikessa rauhassa. Kuvaukseen kannattaa ottaa vaikkapa kaveri mukaan auttamaan tukan ja meikin kanssa, lisäksi kylmällä säällä viltin pitäjä on enemmän kuin lahja! Kuvauspaikasta riippuen saattaa olla järkevintä varata mukaan jopa saappaat matkaan. Väljät, lämpimät vaatteet jotka saa helposti takaisn päälle kuvausten välissä (viltti, paksu takki).
Kuvaukset suunnitellaan kyllä niin hyvin, ettei kuvauksessa tarvitse tuntitolkulla palella! Aikaa kuvauksiin kannattaa kuitenkin varata se puolisentuntia -tunti (riippuen oletko yksin vai parin kanssa?).
Saavuthan kuvauspaikalle sovittuna kellonaikana. Erityisesti viikonloppuisin minulla saattaa olla useita kuvauksia, joten (vaikka ne pienet myöhästymisetkin on aikataulussa huomioitu..) on tärkeää että olemme paikalla sovittuun aikaan. Itse saavun kuvauspaikalle n.20-15 minuuttia aikaisemmin vielä tarkistamaan paikan ennen kuvauksia koska miljöö on saattanut muuttua edellisillan käynnistä.
Kuvaukseen kaveriporukalla? Tervetuloa! Varatessanne kerralla useamman ajan, saa jokainen alennuksen kuvauksesta ja tietysti ikuistetaan koko teidän porukkanne! Mikäli kuvaukseen tulijoita on 3kpl, en veloita matkakorvauksia lainkaan 80km säteeltä Kankaanpäästä (sen yli menevät 0,44cnt/km). Eli vinkkiä saa jakaa myös lähipaikkakunnan Wanhoille!
Kysyttävää? Alla oleva kommentointiloota on vapaana kysymyksille ja vastaan niihin mielelläni! Ajan kuvaukseen voit varata joko sähköpostitse: jonna.lentovaara(ät)gmail.com, facebookissa: Jonna Lentovaara Photography tai puhelimitse 040-9362775. En töiden vuoksi pääse aina vastaamaan puhelimeen, pistäthän viestiä niin soitan sinulle takaisin 15-18:00 välisenä aikana (tai kerro sopivin soittoaika viestissä).
Ollaan yhteyksissä, ihanaa juhlahumua kaikille ♥
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi! Koska haluan huomata kaikki saamani viestit (ja vastata niihin!) julkaisen viestit vasta, kun olen lukaissut ne itse läpi ^_^ !