9.10.2015

Katit sunnuntailta


Ihanan vauhdikkaasta sunnuntaista on kohta viikko! Miten nää päivät kuluu oikeesti näin nopeasti?
Olin sunnuntaina kuvaamassa Satakissojen järjestämässä, kissojen esittelynäyttelyssä ja kameran eteen eksyi kyllä mitä ihanimpia malleja kuvattaviksi ♥!
Alla kuvasatoa päivän kuvauksista, koevedokset on nyt myös julkaistu, eli kipinkapin voi mennä myös omalla kuvaustunnuksellaan selaamaan millaisia kuvia teidän hiirenjahtaajastanne saatiin :)





Kuvattavina oli niin vanhoja näyttelykonkareita kuin ensikertalaisiakin. Aivan mahtavasti käyttäytyivät kyllä kaikki! Vaikka kuvauspaikalla saikin olla vikkelänä niin kuvaaja, assari kuin omistajatkin vilkkaampien mallien kanssa ;). Kyseessä oli myös itselle ensimmäinen kissanäyttely jossa olin kuvaamassa, mutta ehdottomasti lähden moiseen tapahtumaan toistekin! Älyttömän ihania kuvattavia, melkein heräs kissakuume (onneks vain melkein!) :)







Blogissa olevia kuvia saa ottaa itselleen nettikäyttöön. Huomaattehan kuitenkin, että kuvaajan leimaa ei saa kuvista poistaa. Kiitos loistavasta päivästä menee kyllä ihanille asiakkaille, vaikka näyttelyiden kuvauspäivät on aina pitkiä -puhumattakaan työmäärästä jota se aiheuttaa myös näyttelyiden ulkopuolella, teidän asiakkaiden ansiosta jaksaa pitkät päivät niin ettei ajankulua meinaa edes huomata. Nähdään taas seuraavissa näyttelyissä!

... ja joku jo kysyikin kuvaanko kissoja muutenkin kuin näyttelyissä niin ehdottomasti! Joukkokuvauspäivät ovat tulossa ja sinne voi ilmoittautua myös kissan kera. Erityisesti arempien kissojen kanssa tilanne on huomattavasti parempi -koska tilassa ei ole kuvaajan ja kissan omistajan lisäksi muita eikä taustahälinää kuulu oven raosta ;) Tervetuloa siis myös joukkokuvaukseen, lisätietoa löydät sivujeni "ajankohtaista" välilehdeltä :)












"People that hate cats
will come back as mice
in their next life"

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi! Koska haluan huomata kaikki saamani viestit (ja vastata niihin!) julkaisen viestit vasta, kun olen lukaissut ne itse läpi ^_^ !

© IKUISTETAAN TUNNE.

valokuvaaja Kankaanpää, valokuvaaja Karvia, perhekuvaus, muotokuvaus, studiokuvaus, tapahtumakuvaus, hääkuvaus, hautajaiskuvaus, joulukorttikuvaus, minikuvaus, huomenlahjakuvaus, lapsikuvaus, Jonna Lentovaara

Maira Gall