20.7.2015

Tästä se (taas) lähtee!

Kolmas kerta toden sanoo, vai? Oon alottanu blogin pitämisen ainakin kaksi kertaa kotisivujen aikana, kuitenkin aina se jää päivittämättä ja tuntuu ettei ole edes kirjoitettavaa. Samalla kotisivut alkavat rönsyilemään erilaisia (väliaikaisia) linkkejä tapahtumista sun muista. Puhumattakaan siitä kun haluan kirjoittaa ohjeistuksia ja vinkkejä kuvaukseen tuleville.

Nyt, kun kotisivut on päivitetty lähes kauttaaltaan valmiiksi, halusin tehdä niistä mahdollisimman yksinkertaiset ja simppelit. Tärkeät ja olennaiset asiat löytyvät kotisivujen puolelta, muut täältä. Blogi on eräänlainen "UKK" -paikka ja samalla pyrin lisäilemään tänne juttuja kuvauksista sekä kuvia jotka eivät koskaan päädy galleriaan saakka.

Koulukin alkaa olemaan loppusuoralla, valmistuminen lähenee ja viimeinen puolivuotta onkin täynnä jos jonkinlaista projektia -myös niistä olisi tarkoitus päivitellä juttuja ja kuvia tänne. Kuvailtua tulee myös tietysti muotokuvien ja erilaisten tapahtumien lisäksi muitakin juttuja, kuten katuvalokuvausta, joten ajattelin että blogi olisi kaikille niille kuvilla parempi paikka tuoda esille. Niitä saa katsella sitten ne joita ne erityisesti kiinnostavat eikä galleriaa tarvitse niillä täytellä. Pääpaino kuvauksissa on kuitenkin muoto- ja tapahtumakuvaus.


Tällä hetkellä koulusta vietellään kesälomaa. Kesä siis täyttyy viimeistään tässä kohtaa kaikista erilaisista projekteista, dokkaria varten on huomenna lähtö kohti Tamperetta ja lisäksi erilaisia muotokuvauksia riittää elokuun puoleenväliin, oikeastaan vapaapäiviä ei kuvausten osalta enää juurikaan ole. Joka kuvausten lisäksi tietää hirmuisesti tietokonepäiviä, lupailiko ne just että elokuussa pitäisi alkaa helteet vai miten se oli :D?

Tuleva valmistuminen nostaa tietysti paljon muitakin kysymyksiä, laitteiston hankintaa ja hinnastojen muuttumista. Ensivuodelle on mukavasti jo häitäkin buukattuna, ja ensivuodelle tehdyt varaukset tottakai tämän hetkisen hinnaston mukaan. Sitä miten paljon hinnasto tai kuvauspalvelut tulevat muuttumaan, en tiedä vielä. Nekin toki riippuvat monista seikoista :)


Mutta, kaikesta tästä -blogista ja sivuista olisi kiva kuulla tietysti myös palautetta! Sivusto valmistuu lopulliseen muotoonsa pikkuhiljaa, mutta lähempänä valmista kuin koskaan. Postauksessa käytetyt kuvat ovat vuoden 2014 Espanjan reissulta joita ei ole ollut nähtävillä juuri missään, ehkä blogi tarjoaa siis myös niille tulevaisuudessa "kuvituskuvien" paikkaa :)

Näihin kuviin ja tunnelmiin;
Jonna
© IKUISTETAAN TUNNE.

valokuvaaja Kankaanpää, valokuvaaja Karvia, perhekuvaus, muotokuvaus, studiokuvaus, tapahtumakuvaus, hääkuvaus, hautajaiskuvaus, joulukorttikuvaus, minikuvaus, huomenlahjakuvaus, lapsikuvaus, Jonna Lentovaara

Maira Gall