30.7.2015

Miten valmistaudun perhekuvaukseen?

Kesälomat alkavat olla lopuillaan ja perhekuvauksia pukkaa. Muutamia vinkkejä ja ohjeita on tullut rustailtua perheille ja toivottavasti ne auttavat kaikkia kuvaukseen saapuvia valmistautumaan tulevaan koitokseen ;)! 

Perhekuvausta miettiessä lähdetään liikenteeseen siitä, millaista kuvaa Te haluatte? Studio vai miljöö? Millaista rekvisiittaa otetaan käyttöön tai millainen miljöö sopisi juuri teidän perheellenne? Onko lapset tarpeeksi vanhoja kiipeilemään kivikkoisessa maastossa vai olisiko tasainen nurmikko sittenkin parempi perheen pienimpiä ajatellen? Kuvausmiljöö kannattaakin suunnitella niin että se sopii perheen kaikille jäsenille turvallisesti. Kun ollaan löydetty sopiva kuvauspaikka, aletaankin järkeilemään enemmän kuvien sisältöä.

Mahdollisuuksien mukaan käyn tarkistamassa kuvauspaikan (aina Karvian ja Kankaanpään alueella) n. viikkoa ennen kuvausaikaa. Perhe voi tulla mukaan mikäli kuvauspaikka on vieras ennestään, tämä auttaa myös asiakkaita hahmottamaan paremmin tulevaa kuvausta monelta osalta.

Perhekuvauksiin varataan aina aikaa vähintään kahdesta kolmeen tuntia. Tämä varmistaa sen, että aikaa monenlaisille kuville on riittävästi aikaa, eikä päivä kaadu vaikka pienimmille pieni itkupotkuraivarikin tulisi kesken keikan :). Haluatteko kuvista sisutuksellisia vai enemmän poseerauksia? Kuvaa arjen tohinoista maatilallanne ja lasten leikistä? Näiden jälkeen lähdetään miettimään, millaista rekvisiittaa miljöökuviin tarvitaan, onkivapaa, venettä vai pesusoikkoa?


Useimmiten miljöössä ei rekvisiittaa sen enempää käytetä, mutta lapsille jokin huomionkiinnittäjä voi olla tarpeen, erityisesti touhukkaat lapset saadaan pysymään paremmin paikallaan kun käsissä on jotain tekemistä. Kuvien kannalta on tietysti parempi että käsissä on jotain kuvausaiheeseen liittyvää eikä välttämättä se likaisin unirätti.

Vaatetus aiheuttaa aina päänvaivaa, eikä siihen huomaa välttämättä kiinnittää kotona huomiota. Tärkeintä on, että vaatteet sopivat yksiin koko porukalla, esimerkiksi kaikilla farkut tai valkoiset tai muuten samansävyiset T-paidat. Välttäkäää isoja kuvioita/selkeitä printtejä. Vaatteet suunnitellaan aina kuvausympäristön mukaan ja sen pohjalta tietysti mitä kenties vaatekaapista löytyy jo tietysti valmiina.

Itse kuvauspäivänä tärkeintä on tietenkin saapua paikalle ajoissa. Kuvaukset on suunniteltu mahdollisimman pitkään etukäteen; missä järjestyksessä kuvataan ottaen huomioon lasten ikä (kärsivällisyys; yleensä yksittäiskuvat on helpompi ottaa rohkeiden lasten kanssa ensin jne..) ja mitä kaikkea on tarkoitus kuvata. Paikalle saapuessa mukana kannattaa olla rennot vaatteet ja kuvausvaatteet vaihtaa niskaan vasta paikanpäällä. Esimerkiksi lasten (erityisesti jos on esimerkiksi lemmikkejä mukana) ne varsinaiset perhekuvausvaatteet saattavat sotkeentua turhaan vanhempien konttiessa vuoroin lapsen ja vuoroin esimerkiksi koiran perässä ;)

Kuvausajasta ei kannata murehtia, sitä on varmasti riittävästi enkä ole koskaan hoputtanut kuvattavia aikataulun puitteissa :)


Kotona ei myöskään kannata ns. "hetsata" lasta hokemalla että mennään kuvauksiin ja sitten pitää hymyillä. Monille lapsille tämä saattaa tuottaa liikaa jännitystä ja usein se jännitys sitten purkautuu kuvauksessa. Koska ennenkaikkea; te olette tulossa viettämään mukavaa päivää perheen kesken hauskaan ja erityisesti lapsille insipiroivaan ympäristöön jota ei tarvitse kenenkään jännittää etukäteen. Mukaanhan voi ottaa vaikka (ja pidemmissä kuvauksissa kannattaakin lasten takia) ottaa evästä mukaan jotta puhti ei lopu kesken kuvausten :)!

Kaikki lapset ja aikuiset ovat erilaisia; toiset vaativat aikaa rentoutuakseen, toiset taas ovat heti alusta alkaen luontevia kameran edessä. Aikaa riittää kyllä, mikäli lapsi on kova vierastamaan niin otetaan kuvat ensin vaikka äidistä ja isästä jotta lapsi pääsee kuvauksen jännityksestä ohi jne.. Kuvauksissa mennään aina ensisijaisesti lapsen ehdoilla vaikka varmasti aikuisiakin saattaa tietysti kuvauksessa jännittää.


Ja hei, mä olen täälä sitä varten että multa saa ja pitää kysyä jos jokin asia mietityttää! Rohkeesti vain se kissa pöydälle niin saadaan varmasti hauska ja ikimuistoinen kuvauspäivä myös teidän perheestä :)!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi! Koska haluan huomata kaikki saamani viestit (ja vastata niihin!) julkaisen viestit vasta, kun olen lukaissut ne itse läpi ^_^ !

© IKUISTETAAN TUNNE.

valokuvaaja Kankaanpää, valokuvaaja Karvia, perhekuvaus, muotokuvaus, studiokuvaus, tapahtumakuvaus, hääkuvaus, hautajaiskuvaus, joulukorttikuvaus, minikuvaus, huomenlahjakuvaus, lapsikuvaus, Jonna Lentovaara

Maira Gall