3.3.2017

Aikamoista hässäkkää!

Nämä päivät senkun vilahtelee vain ja kuukausi on vaihtunut jo lennosta maaliskuuksi. Mä vaan mietin, että miten tässä näin kävi? Juuri nyt on aivan hurjaa hässäkkää menossa. Täällä suunnitellaan suuria, mutta kuvataan pääsääntöisesti pieniä. Sähköpostien kanssa on hetkellisesti ruuhkaa, mutta puran kaikki viikon sähköpostit heti maanantaina.



Blogissakin on näköjään yhdeksän eri tekstiä aloitettu -ja tallennettu sitten keskeneräisenä koskaan julkaisematta. Niiden lisäksi rustailin vielä kolme aihetta joista haluan ehdottomasti kirjoittaa heti kun vain ehdin. Koska ehdin -viikonloppuna vai kuukauden päästä, en tiedä. Mutta sillä välin hääräillään ahkerasti studiolla ja kuvataan monia ihania tyyppejä, vauvoja ja yllä olevan kuvan kaltaisia kolmevuotiaita.

Viime viikolla Kankaanpäässä tanssittiin myös vanhojen tanssit, ja voi vitsi mitä pukuloistoa! Itsellä jäi valitettavasti itse tanssien kuvaaminen välistä, mutta sitäkin enemmän kameran edessä vilahti ihastuttavia pareja ja prinsessoja. Uskomattoman vauhdikas päivä oli minulle täysin uusi kokemus ja täytyy sanoa, että siinä pistettiin niin meikäläinen kuin laitteistokin koville! Sanotaan, että "käytäntö opettaa" ja vihkoon onkin rustailtu nyt monia juttuja joita tulevaisuudessa tuon kaltaisissa tapahtumissa teen toisin jotta kaikki sujuisivat vielä entistäkin tehokkaammin ja yksilöllisemmin.

Mutta näistä ja sadasta muusta asiasta lisää myöhemmin, nyt vielä viikon viimeiset työtunnit pakettiin ja viikonloppua viettämään.

Nauttikaahan alkaneesta keväästä ja toisistanne ♥


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi! Koska haluan huomata kaikki saamani viestit (ja vastata niihin!) julkaisen viestit vasta, kun olen lukaissut ne itse läpi ^_^ !

© IKUISTETAAN TUNNE.

valokuvaaja Kankaanpää, valokuvaaja Karvia, perhekuvaus, muotokuvaus, studiokuvaus, tapahtumakuvaus, hääkuvaus, hautajaiskuvaus, joulukorttikuvaus, minikuvaus, huomenlahjakuvaus, lapsikuvaus, Jonna Lentovaara

Maira Gall