4.5.2018

Rakastuneet, mulla on just teitä varten vielä kauniita kesäiltoja vapaana ♥

Rakastuneiden kuvaukset on aina ollut mulle lapsikuvausten ohessa yks tärkeimmistä kuvauksista. Erityisesti, jos saan kuvata miljöössä. Oli kuvauspaikka sitten vilkas katu keskellä kaupunkia tai hyttysparvia kuhiseva järvenranta -inspiroidun noista mestoista, ja erityisesti juuri teistä, aina uudestaan.



Kuvauksissa oon aina satalasissa, pyrin kertomaan kuvalla sen, mitä teissä näen. Oli se sitten (huonolla) huumorilla täytettyjä suukkoja, pitkiä katseita tai lähes huomaamattomia hellyyden osoituksia. Jokainen pariskunta on erilainen ja kaikki tarinat ovat ikuistamisen arvoisia.

Parasta kuvauksissa on, kun päästään alkujännityksestä samalla aaltopituudelle. Sen jälkeen kaikki sujuu kuin itsestään ja saan olla enemmänkin sivusta katsojan roolissa ja ohjailla tilanteen ja tarpeen mukaan.

On ihan sama, oletteko tunteneet kuukauden, kahdeksan kuukautta vai vuoden. Oli kyseessä sitten kuvaus vuosipäivänne kunniaksi tai vihkikuvaus -voitte osallistua minikuvauspäiviin joita järjestän niin pääkaupunkiseudulla kuin satakunnassa. Niistä voitte lukaista lisää kotisivuiltani, "minikuvaukset" välilehdeltä.

Mikäli haluatte intiimimmän ja teitä varten suunnitellun kuvauksen, ottakaa yhteyttä sähköpostitse tai soittaen, niin mietitään yhdessä millainen kuvaus olisi teitä varten! Voimassa olevat kuvauspaketit löydät aina sivuiltani ja voitte sieltä jo kurkata millaisia settejä olen rakentanut valmiiksi.

Kaikkiin kuvauspaketteihin kuuluu aina juuri teitä varten suunniteltu kuvaus, kuvaussopimus, koevedokset salasanasuojatussa nettigalleriassa sekä kuvauspaketin mukainen määrä kuvatuotteita. Kuvauspaketteihin kuuluva(t) kuvatiedosto(t) vaihdettavissa myös kauniisiin kuvatuotteisiin, kuten fine art printteihin tai tavallisiin valokuviin.

Rakkaudentäyteisiä päiviä just sulle, ollaan yhteyksissä kuvausten tiimoilta ♥

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi! Koska haluan huomata kaikki saamani viestit (ja vastata niihin!) julkaisen viestit vasta, kun olen lukaissut ne itse läpi ^_^ !

© IKUISTETAAN TUNNE.

valokuvaaja Kankaanpää, valokuvaaja Karvia, perhekuvaus, muotokuvaus, studiokuvaus, tapahtumakuvaus, hääkuvaus, hautajaiskuvaus, joulukorttikuvaus, minikuvaus, huomenlahjakuvaus, lapsikuvaus, Jonna Lentovaara

Maira Gall